Toiminta alkaa!

     

      • Syksyn toiminta alkanut 1.10.2024 kello 11.00-14.00 kahvittelun, tutustumisen ja seurustelun merkeissä.

      • Espanjan kielikurssit  jatkuvat joka torstai. Opettajana toimii Ana Guerrero.

    Kymppipaikan toimintakertomus vuodelta 2023

    Kymppipaikka on suomalaisten yhteinen kokoontumispaikka Torremolinoksessa. Toiminnan tavoitteena on ollut löytää ilo yhteisestä tekemisestä, auttaa toisiamme vieraassa kulttuurissa, kehittää itseämme sekä olla avoimia ja ystävällisiä toisiamme kohtaan. Huominen arki rakentuu tämän päivän teoista. Kymppipaikan toiminta on innostavaa ja kiinnostavaa. Kymppipaikka on vahva yhteisö, jossa tehdään ja opitaan yhdessä. Yhdistyksen voima on jäsenissä.

    Kymppipaikassa vaihtui koko johtokunta ja jouduttiin aloittamaan 0-tilanteesta. Onneksi taloudellinen tilanne oli kohtuullinen ja sen turvin onnistuttiin jatkamaan toimintaa. Vapaaehtoisten saaminen mukaan oli kuitenkin hyvin haasteellista, mutta onneksi reippaat opiskelijat antoivat korvaamattoman panoksen. Ilman heitä emme olisi onnistuneet näin hyvin. Syyspuolella tilanne helpottui hieman ja vapaaehtoisia alkoi tulla lisää.

    Johtokuntaan kuuluivat Sirpa Juote, Pekka Koistinen, Leena Grönroos, Matti Grönroos, Sari Linnankari, Matti Tontti, Kristiina Tyllinen, Leena Laine 31.7.2023 saakka sekä Tiina Nykter ja Arto Koivumäki 1.9.2023 alkaen.

    Vuoden 2023 alussa yhdistyksen jäsenmäärä oli 104 henkeä ja vuoden lopussa jäsenmäärä oli 136 henkeä.

    Jäsenmaksun pudotettiin 35 euroon ja liittymismaksua ei otettu. Myös vieraat hyväksyttiin toimintaan mukaan, jolloin he voivat rauhassa tutustua yhdistyksen toimintaan. Eri toiminnot ja esim. ruoka, matkat ym. olivat jäsenille edullisemmat kuin vieraille.

    Nettisivuja uudistettiin, mutta niissä riittää vielä työsarkaa. Facebook ilmoittelu on ollut erittäin aktiivista.

       

        • Harrastuspiirejä pyrittiin elvyttämään ja onnistuttiinkin saamaan mm. Riitan tossukerho alkamaan sekä digikerho,  keilailu, golf ja vesijumppa jatkumaan. Lisäksi opiskelijat pitivät erilaisia liikuntatapahtumia ja vesijumppaa.  Asahi joogalle löytyi myöskin vetäjä.

        • Aloitettiin terveystorstai, jolloin voi mittauttaa verenpaineen ja sokerin. Lisäksi pidettiin luentoja eri aihealueista.

        • Tiistaisin ovat vapaaehtoiset valmistaneet maukkaita aterioita.

        • Kielitunnit jatkuivat Inez Perezin johdolla keväällä ja syksyllä Satu Lampi opetti alkeita. Lisäksi aloitettiin keskustelukerho, jossa hieman edistyneemmät keskustelivat eri aiheista.

        • Suosituin on kuitenkin ollut Hanskin bingo torstaisin.

      Huoneiston ulkoasua parannettiin mm. lahjoituksena saaduilla verhoilla. Lisäksi lahjoituksena saatiin yleiskone. Kesällä lisäksi saatiin uusittua sähkötaulu sekä ilmalämpöpumppu asennettua. Suomi- seuralta saadun avustuksen turvin hankittiin iso televisio.

      Toimisto on ollut avoinna tiistaisin ja torstaisin klo 11.00 – 14.00

      Matkat

      Oliivitila ja hedelmätilaretki helmikuussa, Matinpäivän retki Malagaan sekä Velez-Malagaan ja Nerjaan kiinnostivat kovasti. Syksyllä tehtiin kahden yön retki Portugaliin.

      Muut tapahtumat

      Karaokea ja tanssia oli myös tarjolla eri esiintyjien johdolla.

      Ystävänpäivätapahtumassa Aurinkorannikon teatteri esiintyi mukaansatempaavasti ja laskiaisena villasukkatanssit.

      Kesäretki tehtiin Porvooseen Malmgårdin kartanoon, jossa kreivi Creutz kertoi kartanon historiaa ja nykypäivää. Retkeen kuului myös oluen maistelua Malmgårdin panimossa sekä ostoshetki Brunbergin tehtaanmyymälässä.

      Vuoden aikana oli myös taidenäyttelyitä sekä mm. viininmaistajaiset

      Ukrainan hyväksi järjestettiin hyväntekeväisyystapahtuma, jossa ukrainalaiset sekä nuoret että vähän vanhemmat taiteilijat esiintyivät. Tuotto lähetettiin Leijonien kautta Ukrainaan ja rahalla teetettiin uuneja.

      Syksyn kohokohta oli Kymppipaikan järjestämä koko Aurinkorannikon itsenäisyysjuhla, joka onnistui yli odotusten. Juhla oli erilainen kuin aiemmin ja sai tosi paljon positiivista palautetta. Osallistujamäärä oli noin 250 henkeä.

      Lisäksi osallistuttiin suurlähettilään itsenäisyyspäivän vastaanotolle Madridissa ja pyrittiin lisäämään yhteistyötä muiden aurinkorannikon yhdistysten kanssa.

      Joulukuussa järjestettiin myös joululounas, kirpputori/joulumyyjäiset sekä Palsanmäen huutokauppa, joka keräsi väkeä salin täyteen.

      Torremolinoksen kaupungin aloitteesta jätettiin vuoden lopussa hakemus oman Suomikadun saamisesta Torremolinokseen.

      Lopuksi voi todeta, että se pyörii sittenkin kaikista ennakko-odotuksista huolimatta.