ASOCIACION FINLANDESA COSTA DEL SOL KYMPPIPAIKKA TOIMINTAKERTOMUS 2025

Hallitus 2025
Puheenjohtaja Katri Brenner. Muut varsinaiset jäsenet;
Thomas Brenner, Leena Grönroos, Matti Grönroos, Pekka Koistinen, Arto Koivumäki
varajäseninä Raija B Sillanpää ja Urpo Heinonen

Hallitus kokoontui kuukausittain, lisäksi tarvittaessa etäyhteydellä.
Yhdistyksen kevät ja syyskokoukset pidettiin yhdistyksen tiloissa ja niistä ilmoitettiin
yhdistyksen säännöissä määritellyllä tavalla ja olivat päätösvaltaiset.

Jäsenmäärä vuonna 2025 oli 141 joista 41 oli uusia eli vuoden aikana liittyneitä jotka
eivät ennen ole olleet jäseniä tai useamman vuoden jälkeen uudestaan aktivoituneita
Kevätkausi aloitettiin 7.1.25 ja kevään kerhotoiminta loppui 17.4 ja ovet sulkeutuivat
kesälomalle 22.5.25 kun jääkiekon mestaruuskisat loppuivat Suomen osalta.
Syyskausi aloitettiin 2.10.25 ja syyskausi lopetettiin 22.12.25 ja Kymppipaikka siirtyi
ansaitulle joululomalle.

Toiminta oli hyvin aktiivista sekä kevät että syyskaudella josta kiitos tietenkin kuuluu
kaikille ahkerille kävijöille ja kaikille vapaaehtoisille aktiviteettien vetäjille.Viikottain
yhdistys tarjoaa monenlaista harrasteryhmää löytyy siis jokaiselle jotakin on vesijumppaa,
puistojumppaa, petankkia, mölkkyä, askartelua, tossu- ja käsitöitä,digikerhoa, espanjan
kielitunnit, bingoa ja karaokea.

Kevään tapahtumista mainittakoon onnistuneet retket Alhama de Granadaan ja Zoo
de Castellar eläinpuistoon .Kevään ensimmäinen isompi tempaus oli Tammitohinat
joissa vieraili reilut sata ihmistä vieden ja tuoden kierrätys tavroita ja grillimakkarat
niinkuin tuoreet munkit ja kaikki muu tekivät hyvin kauppansa ja iltapäivä olikin
mukava lopettaa karaoken merkeissä.

Kevään esiintymiset elävän musiikin parissa aloitti Lea Schulz Rakkaus sisälläni konsertin
myötä .Tansseja järjestiin muulloinkin esimerkiksi ystävänpäivänä jolloin vuorossa oli
muusikko Heidi-Marjaana Mantereja naistenpäivänä viihdytti Reijo Laakkonen ja kevään
päättäjäistanssejen tahdista vastasivat Pikkis ja Jan Malms kumppaneineen.

Käytiin myös taidenäyttelyvierailulla ja herkuteltiin sunnuntailounaalla. Keväällä nautittiin
pääsiäsenä lammasta tai Kievinkanaa ja vappupäivänä oli komea brunssi tarjolla.
Kesällä oli Naantalin Hasta la Pasta ravintolassa kesäinen pastahetki jolloin lähes
viisikymmentä Torremolinoksen ystävää joista suuri osa myös yhdityksen jäseniä
kokoontui yhteen ja kaikilla oli niin mukava ja maukas iltapäivä.

Syksy alkoi heti lokakuusta ja heti oli keittiöstä kermaista lohisoppaa tarjolla ja siittä
sitten syksyt touhut alkoivat taas rullaamaan. Saimme kymppiin myös sosionomi
harjoittelija Annin ja fysioterapeutti harjoittelija Antin jotka koko syksyn ajan olivat
ahkerasti toimminnassamme mukana.

Syksyn avajaistanssit oli 11.10 ja illan tahdeista vastasivat Pikkis ja Mutikainen.
Lokakuu olikin kiireistä aikaa kun 17.10 oli esiintymässä Sipsetti ry Keinu kanssani
musiikkishow ja Yhdistys järjesti myössunnuntailounaan jonka tuotto lahjoitettiin
Torren tuvan hyväksi ja keräämmällä summalla saimme oman nimikkotuolin tuvalle.
Kiitos kaikille osallistujille tästä.

Lisäksi syksyllä oli halloweenkaraokea, sunnuntain tähtitanssit Ville Rannilan
johdolla, pikkujoulut ja yhteislaulua niinkuin itsenäisyyspäivän juhlat. Kymppissä
olleet LIV-harjoittelijat pitivät terveyspäivää, jumppaa,venyttelyä ja kaikkea muuta
mukavaa.

Joulun alla Fugesingers konsertoi Joulun svengi 2 ja joulupäivällinen
myytin hetkessä loppuun ja joulun viettoon saimme käydä kun kauneimmat
joululaulut vietettiin Houseband Por la Fe johdolla.Maanantai iltojen
maanantaipinko, Hanskit pallot torstaisin pyörivät ahkerasti jaUpin suositut
karaokeillat houkuttelevat lauantai iltaisin laulajat paikalle ja tanssikansa saa liikettä
lattialle.

Vuoden aikana Kympissä myytiin 1825 ruoka-annosta, satoja pullia joista
korvapuustit suosituimpia, satoja suolaisia piirakka ja pizzapaloja, satoja litroja olutta
ja riittääköhän tuhannen tölkkiä lonkeroa ja kaikkea muuta.

Toiminta-ajatuksena oli ja on että jäsenistön ja asiakkaiden palvelu ja toiminta on
mahdollisimman avointa ja jokainen tuntee olonsa tervetulleeksi ja jossa myös
olemme onnistuneet jäsenten myönteisten arvioiden perusteella. Myös jäsenten
aktiivisuus palvelujen käytössä on lisääntynyt myönteisesti. Se näkyy konkreettisesti
hyvänä tuloksena joka mahdollistaa myös vuonna 2026 palvelujen laadun lisäämisen
ja hintojen pysymistä edullisina.

Maaliskuussa 2026
Hallitus Pj. Katri Brenner
 
Lataa